Viljan ajatuksia

Heips! Tänään on taas uuden postauksen aika. Se kertoo tytöstä nimeltä Aline. (Se on kaunis nimi, eikö vain!) Niin kuin nimestä huomaa, siihen liittyy vahvasti kukkaniitty. Nyt vaan lukemaan! 😉 Aline Metsävuori kävelee uupuneena pientä hiekkatietä koulusta kotiin. Kulunut koulupäivä on ollut hirveä ja kamala ja ankea. Ei siinä ollut mitään muuta erikoista, kuin että Alinen luokka oli saanut vielä vähän enemmän temppuiltua ja riehuttua. Lisäksi Alinen ainut ystävä on poika, eikä sen vuoksi tullut tyttöjen liikuntatunnille, jolla melkein  kaikki kamaluus oli tapahtunut.   Aline miettii parasta ystäväänsä (ja salaista ihastusta) Alexia, joka on onnekas, eikä joutunut tyttöjen kanssa liikkumaan.  Onnekas. Hän on onnekas. Onnekas, onnekas, onnekas. Sana alkaa kuulostaa oudolta, kun sitä hokee mielessään monta kertaa… onnekas, onnekas… Onnekas on ihana sana. Siitä tulee mieleen punainen, ja punaisesta tulee mielee punainen ruusu. Okei, nyt siis punainen ruusu on onnekas....

No niin! Nyt olisi sitten eka postaus, Olisi ihanaa! Tässä kävi niin, että aloin vain kirjoittamaan ja siitä sitten muotoutui tällainen tarina. Se kertoo ensimmäisten numerotodistusten jaosta.  “Hei hei”, mumisin ulko-ovelta äidille, joka toivotti hyvää viimeistä koulupäivää. Se viimeinen päivä oli aina paras, enkä malttanut odottaa että saisin elämäni ensimmäisen numerotodistuksen.    Avasin oven ja aloin lampsimaan kohti tuttua koulua, jossa olin oppinut monta tärkeää asiaa. En oikeasti inhonnut koulua, kuten jotkut luokkalaiset, mutta joskus se vaan vähäsen tympi. Nyt olin kuitenkin täynnä intoa. Viimeinen päivä nelosella! Voi, kuinka ihanaa. Ja saan ensimmäisen numerotodistuksen! Jännittävää, mutta silti… voi, kuinka ihanaa.    Vaivuin omiin ajatuksiini kävellessäni kaunista pikku tietä kohti koulua. Monta nättiä koivua ja pensasta olivat vieretysten sillä tutulla hiekkatiellä, mutta nyt ne jäivät täysin huomiotta. Vaivuin unelmiin.   ...