Viljan ajatuksia

HEEEEEIIIIIIIIII!!!! Arvatkaa mitä tein? ARVATKAA MITÄ MINÄ TEIN! KIRJOITIN!!! Ja se tuntui aika järkyttävän ihanalta :) Joku vain inspiroi mua niin paljon, että aloin vaan kirjoittamaan, sanat vaan virtasi runoiksi ja nautin heti niin paljon että vaikea kestää! Eli olen taas täällä, aika pitkän tauon jälkeen kirjoittamassa :) Tuntuu ihanalta kirjoittaa pitkästä aikaa alkuhöpinöitä 😅 Minä nyt ajattelin että voisin kirjoittaa taas vähän enemmän ja jatkaa taas blogin pitoa, koska en mä nyt sitä voi lopettaakaan. Mun elämässä on lähiaikoina tapahtunut myös niin paljon kaikkea erikoista ja uutta, että varmasti löytyy ainakin aiheita! 😂 No mutta tässä on nyt perinteiset kolme runoa ja samalla toivottavasti uuden aikakauden avaus. Nauttikaa <3 Ps. Säädän vielä kuvan kanssa, en jostain syystä saa sitä nyt laitettua... / / Koska me herättiin niityltä Kaukana valtateistä ja maailman huolista Sun syliin olin nukahtanut Vihreää lehtiverhoa katsellut Koska sun käsi kyyneleet sai pois Hellä ko...

NO HEI! 🪐👽 Ja hyvää joulukuuta :) Täällä mä taas kirjoittelen, ihan mahtavaa :D Aion nyt yrittää aktivoitua, mutta en lupaa mitään, että jos taas häviän niin voitte ajatella että siellä se taas tekee biisejä 😂 Tässä teille kuitenkin runo, johon ainakin itse olen tyytyväinen :D ☆ Miten siinä kävi? Paljastuiko hymykuopat, maistuiko kyynelten suola kielellä? Näkikö taivaan tummuuden, valonpilkahdukset sen keskellä? Tunsiko sydämen hakkaavan, jännityksen laukeavan? Näkikö taivaan sinisen, auringon häikäisevän? Jaksoiko viimeiseen asti… Miten se loppui? Samat hymykuopat poskilla, kyynelsuola kielellä? Näkikö väriloiston taivaalla, kaatuiko lumeen nauraen? Pimeys vain tunnelmallisena, varjona ilon yllä? Jäikö seuraavaa odottamaan, varmana, hymyillen, nauraen?

Heips! Voitteko uskoa, tämä on 23. postaus VA:ssa, joka on merkitty kategorialla "runo"! 😂 Okei, aika paljon tulee kirjoitettua runoja, ja ensimmäinen ajatus tästä blogista oli, etten kirjoita runoja YHTÄÄN. No, se oli väärä mielikuva :D No, kukaan ei arvaa että tässä postauksessa on runoja. Nauttikaa 💜💜 × Hengitys huuruaa ja askel hiljaa käy Pimeyden tunnen, maailman valot pois Ei ihmistä missään, ei laulun säveltä Ja yksin mä istun kuuran maalaamalle nurmelle × Jumissa seinien välissä, takana lasisen oven Huutoja kaikuu mut ei ne nää toisiaan Piiloutuu alle kuunsirpin varjon sen Mut hymyy ei näy, ei iloista tyttöä × Maalaa sen päälle, hymy joka unohtui Ohjeet on selvät, teeskentele elämä Hiljaa se kuiskaa, keskiyöhön sulavaan Kukaan katso ei enää prinsessaa kärsivää × Hei muuten, haluatteko seuraavaksi lukea jonkun tarinan, hyvin oudon ja huonon legenda-asian dramaattisesta prinsessasta, (lisätietoa siitä sitten…) postauksen jossa kerron itsestäni vai jotain Musiikkimaj...

Heiiii ihmiskunta (josta naurettava osa lukee mun blogia…) 💕 Tänään saatte luettavaksenne lyhyen runomaisen asian, Tacon Tarinaplaneetalla julkaisemasta Kesäisestä inspiraatiopostauksesta inspiroituneena. :D Käykää lukemassa se, se on ihana 🧡 Joo, tämä nimi, joka sieltä on napattu, antoi mulle hirveästi inspiroivia "välähdyksiä" ja lopulta tästä syntyi… tällainen :D Nauttikaa! Kuutamouinti Hiljaa, hiljaa mä painan pääni veteen Hiljaa, hiljaa mä kuutamolle kuiskaan: "Valaise mun matkaa viimeisenä yönä" Kuutamouintini viimeinen Jää taakse vanhat hetkeni Kesän lämpö haihtuu mukanaan Viimeinen kesäyö Viimeinen uinti Viimeinen kuu Ja rauha taas laskeutuu Kuutamouinti, kuutamointi Ikuiseks muistoks jää

Tervehdys & upeaa heinäkuuta! 🌸 No nyt on teille pari runoa :) Siis tiedätkö tunteen, kun pitkään aikaan ei ole inspiroitunut oikein mistään MUTTA SITTEN. tulee taas joku idea ja alkaa vaan kirjoittamaan? No, minulle kävi näin ja tässä lopputulos: / / Tiedätkö sä sen? Se kattoi aina mua Mä ootan sitä taas Enkä tiiä jaksanko Tiedätkö sä miks se juoksi silloin pois? Lupas tulla takaisin Mutta ei oo näkynyt Pimeässä jossain se ehkä juoksee nyt Ja puunoksaan koskee Muistaa ehkä mun kasvot Ehken koskaan tiedä miksi se hiipui täältä pois Tai miks se vaivaa mieltä Tuleeko ikinä takas? // Kun kerroin joskus kauan sitten kuun tuijotuksesta Kuu katsoi taivaalta ihan varmasti se tarkkaili Nauru hiipi ylhäältä ja sisään syöskyin Kukaan ei uskonut tarinaan kuun naurun hipaisun Mutta nyt se on täällä taas Kuun ilme pelottaa Sumun keskeltä tuijottaa

Heii 💖 Tänään mitä muitakaan kuin runoja. Se kuka huomaa, mikä näissä on yhtäläisyys, saa musiikkia 🎶 (Voitte sitten itse päättää miten sitä saadaan :D) Nauttikaa <3 Ps. Kesäkesäkesäkesäkesäkesäkesä TULEE 💕 🌿🌿🌿🌿 Kesän sateet huuhtoo huolet mukanaan Ja paljastaa sen jälkeen vihreän maailman Kohotettu katse eteen Ei enää maassa oo Ja jatkuu taas konsertti joka uuden päivän tuo // Kurkottelen perään Lasin taakse kurkistan Sumun seasta herään Yöhön laulan lauluni Tuulenvireen tunnen Kalliolla seison Maailma käsillä Se ei saa lähteä Hiljaisuus kietoo syliinsä Kertoo pienin kuiskauksin Yhdistää palaset Jos vain osaa, onnistuu Ja vuorten taa se palaa Uinumaan yöksi taas Kun vedenpinnan alta Nostaa se pään // Silmät kimaltelee kesäyössä kauniissa Laskeutuu jalat jokeen Tuulen tunne hiuksissa Ei hetki hiipuu saa Ei valua vaan pois Sormien välistä se hiljaa laskeutuu Tuomen tuoksu jossakin Ja alkukesän viileys Ei palaa hetki enää Muistoihin sen kiidättää

Yölaulu Mitä pitäis tehdä jos pimeys nielee mut? Ihan niinkuin sut ja kietoo syliinsä? Mitä pitäis tehdä jos sä katoaisit nyt? Hiipuisit vaan pois etkä palais enää? Mun vaan pitää pysyy lähellä Mä en voi vaan lähteä Mun pitää suojella sua ihan kaikelta En päästä menemään vaik siit riippuis henki mun Ja aina muistan sen miten sulki syliinsä Tunne vaaraa täynnä eikä päästänyt se pois Mieli ei koskaan anna sen pyyhkiytyy vaan pois

Heiieiieiieii! Toukokuu on jo ihanan pitkällä, ja kohta VA täyttää jo vuoden *sekoaa* :o Noh, tässä on teille pari tekstiä, jotka eivät ole omasta mielestäni parhaita, mutta te saatte ehdottomasti kertoa mielipiteenne kommenteissa :) Lukekaa ihmeessä, ihanaa sitä-aikaa-mitä-nyt-ikinä-päivästä-elätkään! / / Unohdettu Hetki, se valuu sormien välistä hitaasti Kun silmät katsoo omiini, ruskeaa, heijastavat maailmaa Heijastavat kaikkea maailman kauheutta mutta myös niitä auringonnousuja, joita olisimme voineet katsella Ja hetki tuntuu kestävän vähän vaille ikuisuuden mutta liian vähän aikaa, liian vähän aikaa kun käännät jo katseesi pois Silmät sulkeutuvat hiljalleen kaikelta, joka olisi voinut muuttaa oman maailman Heräsin ajoissa tajuamaan, että katse enää sano mitään Kuulunko unohdettuihin? Niihin, jotka jätettiin pois, ja pyyhittiin mielestä jonkun toisen takia? Unohdetut, joiden joutuu jättää muut vain siksi, että muut eivät enää huomaa Ja samana päivänä auringonlaskun aikaan huomaan t...