Viljan ajatuksia

Tietysti te muistatte viime vuoden Joulu eri näkökulmista -postauksen? Ettekö vaan? :D Ai ettekö… No… tässä on linkki sinne jos haluatte käydä lukemassa… Joo, ajattelin siis että siitä tulis vähän niinku VA:n jouluspesiaali myös tänä vuonna ja ehkä muinakin, koska ite ainakin tykkäsin siitä ideasta, vaikka nyt itse sanonkin 😂 Ette siis varmaan ylläty, että tuossa kohta nenänne edessä on kolme eri näkökulmista kirjoitettua joukutekstiä 🙃 Ja ai niin, unohdin sanoa! HYVÄÄ JOULUA KAIKILLE ❤️❤️ ×× Näkökulma 1 “Haaa! Et saa kiinni!” huusin vieressäni juoksevalle koiralleni. Lumi pöllysi vierellämme, kun juoksimme metsässä kiljahdellen. Belle haukkui ja minä kiljahtelin, siis. Yhdessä vaiheessa kaaduin lumihankeen ja Belle rötkähti vierelleni makaamaan. Katselin taivasta, joka näkyi puiden välistä pieninä kaistaleina pilviä ja vaaleansinistä taivasta. Silitin hellästi Belleä vasemmalla kädelläni ja mietin. Mietin maailmaa puiden ulkopuolella. Enhän minä siellä koskaan ollut käynyt, sillä s...

Kyynelkukka "Mä en tiedä mitä mä teen nyt", sä sanoit ja hengitit syvään. "Mun elämä on mennyt ihan sekaisin, enkä mä tiedä haluanko mä enää mitään muuta kuin vaan olla sun kanssa." Mä en osannut sanoa mitään. Pieni kyynel valahti mun toiselle poskelle, vaikka mä en edes tiennyt mikä mua nyt itketti. Sä kuitenkin pyyhit sen pois. Sanoit: "Sulla ei oo syytä itkeä. Mun tässä pitäis maata lattialla rääkymässä ja huutamassa. Mä en vaan halua tehä niin." "Miks? Sulla on kyllä lupa itkeä." Kohotin mun toista kulmakarvaa ja hymyilin pienesti. "Koska sä oot siinä." Aurinko valaisi hetkellisesti sun kasvoja. "Mä en halua itkeä sun kanssa. Mä haluan estää sun kyyneleet. Mä en halua että susta tuntuu pahalta." Mä kyllä näin, että sun kasvoilla väreili pieni, epätoivoinen ilme. Mutta se haihtui pois, kun mun kasvoille levisi hymy. Sä olit vaan niin ihana. En käsitä, miten sä olit muuttunut yhtäkkiä noin paljon edellisestä, mutta mä en vä...

Koskematon ajatukseni Kesä koskettaa hellästi hiuksiani Silloin kun istun takapihalla hiljaa ruohikolla Kesäiltana, utuisena ja tyynenä Koivun lehtien verhon takana Kun heinäsirkat sirittää Kun sudenkorento lentelee kauempana On niin hiljaista Voin kuulla melkein sydämeni sykkeen Nousen Jokirannassa ei ole väkeä tänään Ei iloisesti juttelevia ystäviä Ei sinisenä kimmelteleviä silmiä Ystävinäni vain hyttysiä ja hiljaisena kaislikon seassa liukuvia asukkaita Luonnon asukkaita Aika tuntuu olevan pysähtynyt Lukittautunut juuri tähän hetkeen Joki on tyyni Jossain kaukana kuuluu kosken hiljainen kohina Liikkumattomat puiden lehdet Ja kosketus joen pintaan, väreilevät kaaret Ihan hiljaa istun laiturin päässä Uitan jalkojani joessa Kaikki on täydellistä Melkein Jokin puuttuu Se olet sinä Sinisenä kimmeltelevät silmät Ja katse joka sanoo jotakin… Määrittelemätöntä Tuo hellästi minulle tunteen Määrittelemättömän tunteen, kaikki on hyvin Sulavia hetkiä ajan saatossa Lähdit pois, pakosta Tiesin, e...

  Tervehdys! 👽 Tässä on siis osallistumiseni Kastehelmin Syksyn tullen -kirjoituskilpailuun. :) Säemuotoinen teksti tämä siis on, ja huomasin että sellaisen kirjoittaminen = todella kivaa. Saatte luultavasti jatkossakin tällaisia! ;) Laittakaa ihmeessä kommenttia, mitä tykkäsitte! Kertokaa myös, haluaisitteko tästä alkuperäisen version, joka on kirjoitettu ilman näitä säkeitä, eli niin miten yleensä kirjoitan. Varoituksen sanana, että se on melkein täysin erilainen kuin tämä. 😅 No niin, voitkin aloittaa jo lukemisen!  💜 Sadekonsertti Se rummuttaa kattoa.  Sade  tuntuu kestävän kauan tänä yönä. Kirkkaana takassa palaa tuli, luo tunnelman jota en osaa selittää.  Se vain tuntuu, ja se on ainoa asia, jonka osaan kertoa. Vanha kirja, ajan mittaan kellastuneet sivut.  Nautin näystä, se lepää edessäni. Seinäkello näyttää keskiyön lähestyvän. En mene nukkumaan, sillä  joku  on  vielä tulossa. Odottava tunnelma tuntuu piilottelevan jopa pienimmässä...