...
Heips ja tervetuloa taas kerran! 💙
Tässä on tällainen – kuten nimestä näkyy – epämääräinen tarina/tekstinpätkä. Saatte siitä itse tehdä omat tulkinnat. ;)
Kommentoi ihmeessä mielipiteesi, mitä tykkäsit ja parannusehdotuksia… Mitä vain, mistä itse haluat kertoa! :)
Ei tässä muuta, joten olkaapa hyvät, tässä on… 😀
…
En arvannutkaan kuinka paljon se sattuu. En mitenkään olisi voinut kuvitellakaan sen olevan jotain tällaista – juuri tällaista mitä minä nyt tunnen.
Ajattelin, että se on ihan mahdollista. Että se ei hetkauttaisi minua ollenkaan, ei yhtään. Ajattelin, että jos näen sen, se ei tunnu missään, että se oli arvattavissakin… Ja että se menisi siinä sivussa, kun kaikki muu veisi huomioni.
Pieni tapahtuma tässä pitkässä elämässäni…
Mutta se oli jotain ihan muuta, jotain sellaista joka teki minusta hirviön, sellaista joka sai muun maailman katoamaan, sellaista jota en olisi odottanut.
Ensin se
kaatoi minut maahan,
sitten repi palasiksi.
Ja kokosi armeijan
minua vastaan.
Se sai minut huutamaan pääni sisäisessä maailmassa, jossa myrsky nousi aivan yhtäkkiä. Viha kieppui sisälläni, tuli ulos huudon mukana, mutta sitten kävi minua vastaan ja rikkoi minut.
Hymy nousi kasvoillesi,
hänkin nauroi.
Sinä näit minut
ja piilotit kaiken
neutraalin ilmeen taakse.
Sovitaanko, että riisut nyt sen ilmeen kasvoiltasi? Näytät oikeat tunteesi, etkä enää teeskentele.
Kuule, silloin kun jaksoin vielä nauttia, en murehtinut. Ehkä päällimmäiset asiat jotka mielessäni varjostivat, olivat saankohan kokeesta hyvän numeron? -tapaisia. Silloin en voinut edes saada päähäni sellaista ajatusta, että joskus minä vielä tuntisin näin. Enkä todellakaan olisi arvannut, että sinä olet saanut sen aikaan.
Ja hiljainen koputus ovellani kertoo isän saapuneen juuri. Vedän tekohymyn kasvoilleni jo valmiiksi ja suunnittelen tekopirteitä lausahduksia isälle vakuutukseksi siitä, että minulla ei ole niin mikään huonosti…
Sellaista minun ei koskaan ennen ole tarvinnut tehdä.
Ja kun ovi narahtaa auki, näen isän hymyilevät kasvot ja ilmeen, joka kysyy kuluneesta koulupäivästä. Näytän hänelle peukkua ja hymyilen ehkä turhankin pirteästi.
Ja kun ovi taas sulkeutuu, heittäydyn sängylleni makaamaan.
Voin melkein pahoin. Kyyneleet virtaavat silmistäni, tipahtelevat pulleina poskilleni, valuvat tyynylle ja kastelevat sen. Vedän syvään henkeä.
En olisi arvannut, että
sinä
voisit tehdä minulle
mitään tällaista.
Satuttaa minua näin
syvästi ja rikkoa
pieniksi palasiksi…
Ja toipuminen vie aikansa. En jaksa enää odottaa tunteiden villitessä, sinun pyöriessä mielessäni hymyilemässä iloisesti.
Toisen ilo on toisen suru. Toisen riemu rikkoo.
Palaseni ovat pitkin lattiaa. Jossakin on vihaa, jossakin surua, joku palasista sisältää jotain epämääräistä tunnetta, joka on sekoitus kaikkea.
Tarina ei ole vielä
lopussa.
Joku saattaisi löytää
palasen, josta
minulla ei ole
mitään tietoa.
Palasen, jossa on
vielä vähän toivoa…
Eikäääää! Ääh, tää oli ihana! Ja toi etusivun kuva on tosi hieno! Mistä sä sait sen? Rakastan auringonlasku kuvia! Mä en tiedä mikä niissä on mutta ne on vaan ihania!
VastaaPoistaTunnelma tarinassa oli ihana ja aika surullinen tunnelma! Se piristi mun päivää (tietenkin olen kipeänä viikonloppuna)! Muuta en osaa tunnelmasta sanoa!
Tekstistä en löytänyt kirjoitus virheitä. Teksti oli selkeä ja sitä oli kiva lukea! Teksti oli sopivan pituinen ja taiteellinen!
Kokonaisuudessaan tämä oli hyvin onnistunut postaus ja saat olla ylpeä siitä:D! Ja hei, miksi mä kirjoitin näin pitkän kommentin vaikka yleensä mulla on kaikista lyhimmät kommentit!?
Kiitos paljonpaljon, Kisu! <3 Mahtavaa, että tykkäsit ja kerroit hyvät asiat! Surullista tunnelmaa mä tavoittelinkin, mutta hyvä että se silti piristi! Todella hyvä juttu, ettei kirjoitusvirheitä löytynyt, koska itse pyrin aina pitämään tekstit mahdollisimman oikein kirjoitettuina! ;) Ja ihanaa että se on mielestäsi taiteellinen, kiitos! <3 Ja hei, hyvä vaan että kirjoitit pitkän kommentin, koska sellaisia on aina ihana saada! :) <3
Poista