Ja sitten tapaavat Oliver & Siri


Heipssssssssssssssssszzzzzzzzzzz! 👽


Mä oon nyt innostunut leikkimään mun hahmoilla, koska tässä on nyt ideana se, että hahmot Oliver (Viimeinen naurunhelähdys) ja Siri (Siri hoitaa) tapaavat oikeassa elämässä :D Seuraavassa Siri hoitaa -osassa Siri menee siis lähikaupunkiin lomalle – muuta en kerro :D – ja tämä tarina sijoittuu sinne ;) Ja huomaatte, että heti tässä seikkailevat mun lempihahmot omissa tarinoissani :D Tällaisia samantyyppisiä hahmojuttuja voi odottaa kyllä myöhemminkin!


Hmm… ainakin viestikeskusteluissa nämä kaksi hahmoa tulivat hyvin toimeen, joten katsotaanpa mitä käy kun he tapaavat! Toivottavasti tykkäätte ;)



– S i r i –


Miksi minun pitää sössiä ihan kaikki AINA? En kehtaa kertoa tästä edes viestillä Aarnille; hukkasin juuri kaupungissa uuden puhelimeni. Alan katumaan sitä, että päätin tulla hotellin viereiselleen kauppaan ostamaan suihkugeeliä. MIKÄ IDEA SE NYT OLI? Olisin minä voinut ostaa sellaista vaikka kotona sitten turvallisessa lähikaupassa… Minä en osaa suunnistaa täällä hyllyjen seassa. Ei tämä kauppa ole minulle niin tuttu!


Minun on pakko tehdä tämä, ajattelen kun ryömin kaupan lattialla katsoen hyllyjen alle. Mutta oikeasti, miksi puhelimeni sieltä löytyisi?


Vähän ajan päästä ajattelen näin: MIKÄ MINUA VAIVAA? Ei se puhelin sinne ole voinut mennä!!! Nyt kyllä ärsyttää ja paljon. Olen näköjään ihan koukkuuntunut puhelimeen… Siis niin koukkuuntunut, että menen ryömimään kaupan lattialla ja kurkkimaan kaiken maailman hyllyjen alle.


Nousen ylös ja katselen ympärilleni vielä kerran. Silloin olkaani napautetaan. Olen jo aivan varma, että se on isä, joka on tullut etsimään minua, koska minulla kesti yllättävän kauan kaupassa ja sitten valittaa minulle siitä että ryömin kaupan lattialla, mutta kääntyessäni huomaan, että siellä seisoo poika, jolla on… tosi kiharat hiukset. Ruskeat silmät, pisamia… Ei vitsit nyt oikeasti. En voi kuin tuijottaa häntä. Varmaan tosi tyhmän ja väsyneen näköisenä, toinen kulma koholla ja silmät suurina.


“Onko tää sun puhelin? Mä löysin sen tuolta ulkoa penkiltä. Ja sä näytät… hmm, etsivän jotakin.” Poika hymyilee niin, että hänen hymykuoppansa suurenevat.


“Aiiiii jooo, on se…”


Poika ojentaa puhelimen minulle ja minä nappaan sen nopeasti tärisevällä kädellä.


“Mä oon Oliver”, hän sanoo.


“Okei… Mä o-oon… Siri”, sanon nopeasti.


Oliver. Jokin liikahtaa aivoissani. Oliver… HETKI. HETKI OIKEASTI. Viestittelin yhden Oliverin kanssa tässä lähiaikoina – eli toisin sanoen sekoilin. Mutta miten oikeasti voin tietää, että siinä on se Oliver, jonka kanssa sekoilin? Ja miten nimi voi antaa minulle niin vahvan intuition siitä, että siinä oikeasti on SE Oliver?


Mieti, Siri, mieti, Siri, MIETI, SIRI, MIETI, SIRI…


“Tykkäätkö sä sekoilla?” Oikeasti. Se oli ensimmäinen asia, joka minulle Oliverista tulee mieleen, joten kysyin sitten sen miettimättä ollenkaan. Tuo kuulosti niiiiiiiiiiin idioottimaiselta.


Oliver kohottaa kulmaansa.


Voi ei… Kulman kohottaminen tarkoittaa minulle aina seuraavaa: Oletko tosissasi? Voi sun kanssas.


Olenko nyt nolannut itseni ei-SEN-Oliverin edessä?


***


– O l i v e r –


“Tykkäätkö sä sekoilla?” Siri kysyy minulta.


Minä kohotan kulmaani vähän. Sekoilla? Minulle tulee ensimmäisenä mieleen vähän aikaa sitten käymäni viestikeskustelut muutamien tyyppien kanssa. Ja siellä oli… SIRI. Ei hitsit.


“SIRI!” huudahdan. Mitä muutakaan? No kyllä olisin jotakin voinut keksiä, mutta… okei.


Siri näyttää siltä, että olisi juuri nähnyt yksisarvisen. En sano sitä hänelle, älä huoli, ja minusta sitä paitsi tuntuu siltä, että näytän itse juuri nyt niin pölvästiltä kuin ihminen voi näyttää, mutta antaa mennä. Ei Siri sitä kuitenkaan näytä huomaavan…


“Sekoileminen on elämän pelastaja?” yritän ja hymyilen sitä sellaista hahaa-hymyä. Mitä? Olen alkanut sanoa sitä keksimääni viisautta aina… joka tilanteessa… koko ajan. Eikö se olekin ihan normaalia?


“Sä olet SE Oliver!”


“No niin kai sitten”, nauran.


Olen huomaamattani kävellyt pois kaupasta (missä ihmeen vaiheessa?), ja Siri on näköjään tullut perässäni. Näin käy joskus jokaiselle, VARMASTI KÄY TEILLEKIN PÄIVITTÄIN. Vai?


"Asutko sä täällä?” Siri kysyy. "Tai siis… niin. Tai no… niin. Niin.”


"Joo, asun”, vastaan hänelle. "Ihan tässä lähellä… Tuossa talossa, katso…” Osoitan lähellä seisovaa kerrostaloa. “Kuudennessa kerroksessa.”


"Aa, okei.” Siri kääntyy toisinpäin, ja niin teen minäkin. "Mä taas oon täällä ihan muuten vaan loman kunniaksi – mä nimittäin asun siinä pikkukylässä tuossa lähellä. Tällä hetkellä oon isän kanssa tuossa hotellissa.” Siri osoittaa viereistä hotellia ja minä nyökkään. “Mä kyllä tahtoisin muuttaa tänne tai johonkin muuhun kaupunkiin, mutta sieltä kylästä ei kuulemma ole meidän perhe lähdössä minnekään.”


"Aa”, sanon. "Mä voin kuvitella.”


Sitten Sirin puhelin soi.


***


– S i r i –


Voi vitsit, kuka siellä nyt yrittää saada minua kiinni? Isä? Essi? Aarni…?


Mutta te kaikki tiedätte kyllä, että pahin vaihtoehto on todennäköisin: Jenny. Hän yrittää soittaa sellaisia Mitä kuuluu -puheluita, mutta minä en ole niin innokas vastaamaan niihin. Jenny selostaa heti luultavasti siitä, kuinka tylsää hänellä on ilman minua. En haluaisi ollenkaan sanoa näin, mutta pakko myöntää – minulla on ollut ihan mukavaa, kun olen saanut olla hetken erossa hänestä. Me ei vaan oikein… synkata enää.


Jennyhän se on. Vastaan nopeasti puhelimeen ja yritän kädenliikkeellä elehtiä Oliverille: Odota hetki.


Hän taitaa ymmärtää.


"Moi, Siri!” kuuluu puhelimesta ennen kuin olen ehtinyt sanoa yhtään mitään. “Mitä kuuluu?”


“Ihan hyvää”, vastaan.


“Mitä sä teet?”


“Öh…” En jaksa alkaa keksimään mitään omasta päästäni. “Muistatko sen Oliverin, joka oli siinä sekoiluviestiketjussa? Mä tapasin just sen ihan oikeassa elämässä.”


“Uuuuuuuuu”, kuuluu puhelimesta.


“Joo, joten… voidaanko soitella kohta?” kysyn nopeasti.


“Joo, heippa!”


En oikeasti halua pahoittaa Jennyn mieltä. Miten sitten voisin viestiä hänelle, etten enää tahdo olla hänen ‘paras ystävä’ ja että tuntuu, että haluaisin löytää myös muita kavereita?


Arvaa mitä tajusin juuri? Sanoin tuon ääneen Oliverille. Miten näin pääsi käymään? Sitä en yhtään tiedä, mutta on minulla hämäriä muistikuvia samantyyppisistä tilanteista.


“Kannattaa sanoa ihan suoraan”, Oliver sanoo. “Jos Jenny ei ymmärrä ja suuttuu sulle, sä voit ainakin todeta, että vaikka se oliskin Jennyn mielipide, teillä ei ollut sitä ystävien ymmärrystä, ja silloinhan te ette olleet mitään sydänystäviä oikeasti. Kaverit ymmärtää toisiaan.”


Pakko myöntää, että kaiken sen sekoilunkin jälkeen minusta tuntuu, että Oliver on tosi fiksu. Ja otan tietysti huomioon myös hänen suuri viisautensa: Sekoileminen on elämän pelastaja.


“Kiitti, ihan totta”, sanon.


“Mun taitaa pitää lähteä pian. Meillä on ruoka yleensä näihin aikoihin”, Oliver sanoo.


“No mä uskon, että sama tilanne”, sanon hänelle.


“Okei, no nähdään taas. Ja viestitellään siellä ketjussa tänä iltana, niin saadaan muitakin mukaan sivistyneisiin ja syvällisistä syvällisimpiin keskusteluihin.” Oliver iskee silmää ja lähtee pois.


Minäkin menen. Enkä saa mitään äsken tapahtunutta pois mielestäni.


***


– O l i v e r –


Minulla on suunnitelma. Se on tosi hyvä ainakin omasta mielestäni, ja nyt minulla on tosi itsevarma olo. Miksikö? No koska tajusin, että ohjeet, jotka annoin Sirille, kun hän kertoi Jennystä, eivät olleet täysin huonot – ja minusta tuntuu, että ne olivat oikein hyvät. Lisäksi olen ylpeä suunnitelmastani.


Ai suunnitelma? Meinasin jo unohtaa sen. Nyt kuitenkin muistan sen.


Ja tässä se tulee:


1. Kävele kotiin

2. Jaa viisauksia perheellesikin

3. Syö

4. Laita viesti siihen ketjuun, jossa on Siri ja muut ja ehdota, että sekoillaan taas illalla (ei sitä keskustelua kannata yrittääkään johtaa järkevään suuntaan kuten Essi sanoi, joten MIKSI SIITÄ PITÄISI TULLA JÄRKEVÄ?)

5. Kuuntele musiikkia


Ensiksi pitää sanoa, että jos nyt ihmettelet, miten tuosta voi olla ylpeä… Siten, että tietää olevansa taitava ajattelemaan leppoisasti missä tilanteessa hyvänsä, on mukava tunne. Ja toiseksi: eikö kuulostakin hyvältä? No hei, sitä kohti!



No heipähei ihmiset taas, ihan mahtavaista että luitte tämän tekstini! 💜


Tuntuu tosi hassulta, kun tuo Oliverin neuvo Sirille oli… hmm… MINUN ITSE KIRJOITTAMA, ja sitten mun piti kehua sitä siinä tekstissä ja vieläpä kirjoittaa tuo Sirin “Pakko myöntää, että kaiken tämän sekoilunkin jälkeen minusta tuntuu, että Oliver on tosi fiksu” 😂


Hmm… sitten sellainen juttu, että mun tarinankirjoitusinto on palannut pitkältä lomaltaan, joten voitte odottaa tarinavyöryä ainakin tammikuun ajan! ;)


Kiitoksia, heipssssaansssaaaaaaa…

Kommentit

  1. Taco3.1.23

    Eka (tai ainakin muita kommentteja ei näy) ja siis IHAN MAHTAVAA😂😂 Kohta mäkin alan retuuttamaan mun hahmoja tälläseen, oikeesti🙈🙈 Oliver on viisas ja tää kuulosti muutenkin niin sattumanvaraiselle, alusta ei olisi voinut arvata että erittäin VIISAS ihminen ilmestyy Sirin taakse sen puhelin kädessä xd Näkökulmien vaihtelu oli myös tosi hyvä juttu… Jooh, upeaa :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vilja4.1.23

      Jeps 🍪
      Aivan fantastisen upeaa, että tykkäsit! <3 Vahva suositus – tämä on nimittäin erittäin miellyttävää. :D Joo, se ON viisas, ja mulla on itse asiassa tosi vahva mielikuva meidän Oliverista; jatkossa selviää enemmän... *ovela hymy* Näkökulmien vaihtelu – totta kai. Ihanaa että se onnistui, ja... niin. Ihan mahtavaa että onnistui ylipäätään sun mielestä! :D

      Poista
  2. Hertta4.1.23

    Hauska tarina + Nää hahmojen tapaamiset on myös hauskoja xD Tää tarina oli hyvin kirjoitettu ja näkökulmien vaihto oli myös hauska juttu… okei en osaa enää sanoo muuta kun että kaikki on hauskaa xd
    No ei sit muuta, lopetetaan tää kommentti tähän ;)
    PS. Saanko mäkin ehkä tehdä näitä ”tapaamisia”?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vilja5.1.23

      Kiitos! :) Hauskaa kaiken on tarkoituskin olla, joten hienoa että onnistuin :D
      Ja saat tehdä!

      Poista
  3. Nää hyväntuuliset tarinat on tosiaankin kivaa vaihtelua tarinablogeihin! Mä tykkäsin kovasti. :) Tässä ei ollut mitään sellaista, joka olisi saanut mut rakastamaan tätä, mutta kuka tätä muka vois inhota? Onnistuit siis. :D <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vilja5.1.23

      Jep, samaa mieltä. Itse tykkään kirjoittaa eniten tällaisia humoristisia tarinoita! :D Erinomaista kuulla, että onnistuin! ;)

      Poista

Lähetä kommentti

Hei, kommentoi ihmeessä – se tekee aina hyvän mielen oli kommentti sitten positiivinen tai negatiivinen. Jeps, negatiivista palautetta saa myös tietysti antaa, mutta toivon, että se ilmaistaisiin sitten asiallisesti ;) Kommenttejahan on tosi monenlaisia; ei pelkästään positiivisia tai negatiivisia. Se voi olla ihan vaan joku yksi sana, tai sitten pitkä, paksun kirjan pituinen kommentti, jossa kerrotaan kaikki mahdollinen tekstistä. ;) Kaikki kelpaa, ja ainahan voi myös jättää kommentoimatta. :D

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Hei taas!!!

Sanat jotka muistan aina

Kaikki on hyvin