Keskiviikon auringonnousu

Heippa! 💜👽

Pakko sanoa alkuun, että aivan supermegamahtavaa, että luet tätä nyt. Se tarkoittaa mitä luultavimmin sitä, että olet tällä hetkellä mun blogissa, ja se on paljon enemmän kuin ihanaa <3

Tänään… normaali säeteksti. :D Ei tosiaankaan mun parhaimmistoa (omasta mielestäni), mutta olisi ihanaa jos kommentoisit ja kertoisit mielipiteesi :)

Oon tosiaan lähdössä torstaina toooosi aikaisin aamulla reissulle, jonka määränpäänä on Norja, ja oon reissussa ensi maanantaihin asti. Eli postauksia ei tule ainakaan torstain ja maanantain välillä – katsotaan jos ensi keskiviikoksi keksisin jotain. :)

No mutta toivottavasti miellyttää edes vähän, hyvää lukuhetkeä!

/ /

Elämäni paras päivä?

Ihan

(melkein)

normaali keskiviikko?

Luultavasti.

Yksi parhaista

ainakin.

Niin se on,

että

jokaisena päivänä

joku

ei mene odotusten mukaan.

Mikään päivä

ei ole täysin normaali,

mutta tuo päivä,

keskiviikko,

17. elokuuta

oli vain yksi

niistä päivistä,

joita en unohda

koskaan.

Siitä

kaikki

alkoi.

No, muistaakseni se

oli aika kiireinen päivä.

Aluksi taisi olla

matikankoe koulussa

(eikä se mennyt hyvin),

ja heti koulun jälkeen

jouduin lähtemään

tanssitreeneihin.

Siihen aikaan olin

ihan hulluna

tanssitreeneihin,

joten keskiviikkoa odotin

aina siltä osin.

Mutta sen jälkeen

oli

laulutunti.

Ensinnäkin

karmea

opettaja

– tiukka, kireä, hiljainen ja niin

ärsyttävän taitava laulaja.

Toisekseen hänen valitsemat laulukappaleet

(minulla ei ollut

oikeuksia valita

tai edes toivoa

mitään)

olivat joitain

Pienen pieni veturi

-tasoa, joten ei se

siltäkään osin…

oikein napannut.

No,

lähdin laulutunnille

tympääntyneenä,

sillä ajattelin ettei

mikään ollut muuttunut

kesän aikana.

No, olin

väärässä.

Istuin penkille,

siihen ainaiselle

odotuspaikalleni.

Silloin

joku

toinenkin

sattui paikalle.

Vihreät,

kesäkuun alun

väriset silmät,

pisamia,

vaaleanruskea tukka ja

hymy

Se oli

keskiviikon

auringonnousu

Hän istui

viereeni, sanoi

ihan vaan

“Hei”,

ja silloin minun maailmani

oli jo sekaisin.

“Moi”,

minä vastasin

ja hän hymyili.

Hymyili

ja teki sillä minuun niin

suuren vaikutuksen,

että siitä lähti

se jokapäiväinen

pilvissä leijaileminen ja

tunne, että

kaikki

vaan

on

niin

hyvin

Ja minä hymyilin takaisin.

***

Hän

tulee

taas.

Mitä jos…

Uskaltaisinko

kysyä, mitä

sinä tarkalleen ottaen

teet aina täällä?

Siitä

ei ole ollut

puhetta kertaakaan.

“Onko sinulla

joku meno täällä

aina keskiviikkoisin?” kuulen

itseni kysyvän.

Mutta ei,

minä en sitä sanonut.

Se oli hän, ja hänen

kysyvä ilmeensä

vahvistaa sen.

“Laulutunti,

kello viisi”,

sanon hiljaa ja

hän nyökkää ja

h y m y i l e e .

“Entä sinä?”

Sanani vain

soivat hiljaa päässäni,

toistavat itseään

koska hän on

sumentanut aivoni.

“Pianotunnille”,

hän vastaa ja

viittaa takanaan seisovaan

oveen...

“Ai,

en tiennytkään

että täällä pidetään

myös niitä”

Nyökkäys,

hymy ja

hän istuu viereeni,

hymyilee lisää…

/ /

Se loppui TÄYSIN töksähtäen ihan yhtäkkiä vaan, tiedän, ja tämä oli muutenkin vähän... No tässä ei oikeastaan ollut mitään juonta. En ensinnäkään vain yksinkertaisesti osaa jatkaa tuosta, joten jos haluatte, saatte miettiä (tai miksei vaikka kirjoittaakin, mutta epäilen suuresti 😅), mitä tapahtuu seuraavaksi :) Toisekseen, kirjoitin tämän ihan huvikseni, joten tästä nyt tuli mitä tuli. :D

Kuten jo mainitsinkin, kommentit ovat erittäin tervetulleita, eikä minulla ole vissiin mitään muuta sanottavaa, joten mennään seuraavaan osioon…

Nyt ei muuta kuin ensi näkemisiin! :D