Kauniin maailman ihme

Kauniin maailman ihme

Etsimässä omaa tapaa elää

Etsimässä uusia teitä,

polkuja poiketen valtatieltä

Etsimässä ystäviä

Etsimässä yhtä

Matkassa tuli mutkia

mutta yritin luoda uuden maailman

itselleni.

Varmin askelin kuljin eteenpäin

ja sysäsin tieltäni kaikki esteet.

Kerran

yhtenä tavallisena päivänä

– se oli torstai,

muistan sen –

törmäsin.

Olin keskittynyt

kirjaan tai johonkin siinä

tiellä kävelemässä kotiin

kun joku,

yksi niistä auringonsäteistä,

osui tielleni.

Meidän maailmamme

kohtasivat siinä tilanteessa,

tiemme, polkumme

yhtyivät.

Olin aina miettinyt

milloin se tapahtuisi,

odottanut illat pitkät

rivien maailmaan sukeltanut.

Mutta oppinut en ollut

kuinka yhtäkkiä

se voi tulla,

yllättää,

viedä jalat alta.

Tuntui että katse

kosketti syvälle,

sai uuden tunteen aikaan

kun kirkkaan

vihreät silmät

löysivät omat ruskeani

Oli kuin olisin

haistanut taas

sateen jälkeisen tuoksun tai

istunut kesäiltana pöydän ääressä

mutta paljon parempaa

Se oli tilanne

joka tuntui kestävän

vähän alle ikuisuuden

joka oli liian vähän

Todellisuus

oli erilainen

Sen jälkeen

käännyin,

poikkesin tieltä kotiin,

unohdin kodin.

Unohdin kaiken

muun

Kaikki

pyyhkiytyi

pois

hiljaa

Maailmani meni

ylösalaisin mutta

kaikista selvimpänä

sen keskellä

hänen kasvonsa

täysin

oikein

päin

En uskonut löytäväni

mitään sen ihmeellisempää

kuin joku kaunis kivi tai

aamukasteen pisara

lehden päällä,

kimalteleva lumi helmikuun auringossa

mutta

olin väärässä,

en tiennyt mitä

kaunis maailma kätkee

Ja se päivä

kun hän tuli kouluun oli

ehkä yksi niistä parhaista

joita olen kokenut.

Hän esittäytyi,

kertoi

nimensä

joka oli kuin hiljainen

kuiskaus, että

kaikki on hyvin.

Ja kertoi

kai ihan satunnaisena tietona

että hän rakastaa

katsella iltaisin ikkunasta

ulos ja miettiä

elämää,

kauneutta maailman,

ilmettä jonkun kasvoilla,

pohtia mitä se tarkoitti

ja minä

en voinut kuin

vain henkäistä

syvään.

Kuinka jonkun

pään

sisäinen

maailma

voi huojua

jokaisen sanan kohdalla

Tutustuminen

oli helppoa,

vain sana tai pari ja

hän jo kertoi

itsestään kaikenlaista.

Pientä, epämääräistä, merkityksetöntä…

Minä painoin

mieleeni kaiken,

jokaisen sanan,

hoin mielessäni

monta tuntia

kuulokkeet korvilla

sängyllä illalla.

Hän kertoi

kirjoittavansa muistiin

kauniita pieniä iloja

joita hän

päivän aikana

on kokenut.

Minulla oli taas

tapana tallentaa ne

jonnekin muistin

syövereihin ja

pitää ne siellä pitkään

Joskus kävi niin,

että ne vain

haihtuivat.

Pikkuhiljaa

haalistuivat ja

katosivat maailmastani.

Hän ei tahtonut niin käyvän

Kauneus

on sellainen asia

jonka harva näkee.

Hän osasi

ottaa sitä talteen ja

saada voimaa siitä

hymyilemiseen ja

toisen piristämiseen

Yhden maailman muuttamiseen

Joku toukokuun

kaunis päivä

lähdimme lähimetsään.

Hän halusi

saada talteen lisää

kauniita pieniä iloja

joiksi hän

kevään kukkasia ja

aamun ensimmäisiä

auringonsäteitä nimitti.

Sain lisää

tietoa ja

jaoin sitä myös

hänelle

Jossain vaiheessa

sanoin myös kuinka

ihmeellisiä tunteet

voivat joskus olla,

kuinka joku

voi saada aikaan

pään

sisäisen

maailman

ylösalaisin kääntymisen,

saada ihmisen

kuitenkin nauttimaan siitä…

Ja niin

oli tapahtunut

myös hänelle,

hän kertoi

Matka

jatkui yhä pidemmälle

metsään,

sinnekin asti

minne minä en ollut

koskaan ymmärtänyt

lähteä katsomaan

kauneutta

En pelännyt

Hän ei pelännyt

Oman polkunsa

kulkija luo

aina jotakin

uutta tähän

maailmaan.

Hän

lähti eri suuntaan

kuin minä

jossain vaiheessa,

luomaan

omaa polkuaan

Ja kun en

kuullutkaan askelia

takaani,

käännyin samaan

aikaan kuin huuto

kuului jonkin

matkan päästä…

Juokseminen

ei sattunut mihinkään,

tuntui melkein

kuin kaikki

olisi ollut

pelkkää unta,

utuista oman

päänsä

sisäiseen

maailmaan

sukeltamisen lopputulosta

Mutta ehkä

juoksin niin

kovaa etten

kerennyt miettiä

miltä se tuntui

Pysähdyin nopeasti

kalliolle korkealle

vaikeasti huomattavalle

Huusin

Itkin

Kiljuin

kun näin että

vihko oli

sammalten seassa

Se oli auki

ihan kallion

reunalla ja

siinä luki nimeni,

kauniilla käsiallalla

kirjoitettuna

Joku runo

ja kaaduin jo

vihkon viereen,

odotin että tuttu

ääni sanoisi minulle

kaikki on hyvin

Mutta mikään

ei ollut enää hyvin,

koska yksi polku

kauniissa maailmassa

oli tullut päätökseensä