Sen verran faktoja kuin tulee mieleen

 Heig ja tervetuloa! 💚


Moni on tehnyt sellaisen Kymmenen faktaa -postauksen, joten minä tein nyt niin monta faktaa kuin tulee mieleen! 


Olisi ihanaa…


jos kertoisit mielipiteesi kommenteissa, esimerkiksi oletko samanlainen kuin minä tai sitten päinvastoin. Muista että molemmat ovat hyviä vaihtoehtoja! 😊


Olisi ihanaa…


jos aloittaisit lukemaan tätä postausta – kuuntele nyt kun se huutaa nimeäsi! 😀






1. Aloitin kirjoittamisen jo viime vuonna


Jep, tämä blogi perustettiin vasta kesäkuussa, mutta kirjoitin sitä ennen ‘kirjoja’ jo paljon ennen sen perustamista. Ihan ekan ‘kirjan’ tuhosin, sillä tuli sellainen tunne nimeltä voi-ei-mitä-minä-olen-ajatellut-efekti, mutta sitten aloitin kirjoittamaan seuraavaa kirjaa, joka ei ole melkein yhtään parempi, mutta silti vielä tallessa. Monta kirjaa aloitin, mutta tuhosin ne melkein heti. Uusin ‘kirja’ on vielä tallessa, sillä sitä kirjoitin ihan ennen tämän blogin luomista. :)  




2. Seurasin aina väliajoin tarinablogeja ennen oman blogin luomista 


Ennen kuin itse perustin blogin, olin seurannut väliajoin tarinablogeja ja miettinyt että olisipas ihanaa itsekin pitää tuollaista blogia. Ajattelin kuitenkin, etten ikinä tulisi sellaista pitämään, ennen kuin yhtenä kauniina kesäiltana isä ehdotti, että minäkin voisin perustaa blogin. Siinä meni seuraavat yöunet. Ja sitä seuraavat. Eikä siinä mielestäni kestänyt kuin viikko tai vähän alle, kun Viljan ajatuksia jo oli pystyssä! 😆




3. Luen enimmäkseen fantasiaa…


…mutta olen kyllästynyt siihen. Oikeasti, haluaisin välillä lukea jotain muutakin. Okei, pidän kyllä fantasiasta, mutta niin paljon sitä olen lukenut, etten vain jaksa enää. Tällä hetkellä on menossa Tripodien aika, joka on scifiä, joten nyt saan vähän vaihtelua. :) Seuraavaksi aion lukea jonkun dekkarin, joten jos on hyviä dekkarivinkkejä, niitä otetaan vastaan! :D 



 

4. Musiikki on minulle todella tärkeä asia


Hmm… Ette varmaan ole sitä tulleet huomanneeksi, ettehän…? Meillä on siis kotona sellaiset valtavat levyhyllyt, kiitos isän! Omassa huoneessani on sellainen pienempi, ja siellä on kaikki vähäiset yksitoista levyäni. (Sinne kyllä mahtuu paljon enemmän!) Jos laskisi yhteen jokaisen meidän cd-levyn, niin niitä olisi paljon yli tuhat, usko tai älä. Meillä riittää soittimia – huoneessani on harmooni ja sähköpiano. Ja isä on tehnyt pienestä varastohuoneesta musiikkihuoneen, jossa on paljon soittimia ja musiikkiin liittyviä asioita. :) 




5. Pidän enemmän arjesta kuin lomasta


Jeps, on aina ihanaa kun arki rullaa. Itselleni tekee aina hyvää, että on joku tietty rytmi, jonka mukaan herää ja menee kouluun ja tekee asiat jne. Loma on tietenkin hyvä asia – mutta lempilomani ovat syys- joulu- ja hiihtoloma. Kesäloma on yksinkertaisesti liian pitkä, vaikka sitä ehkä eniten aina odotan, koska uiminen jne. mutta silti pidän pituuden vuoksi enemmän äsken mainituista. :) + Arkiviikonloput ovat ihania! 😂




6. Olen iltavirkku… 


…mutta pidän enemmän aikaisin heräämisestä kuin myöhään. Miksi? Koska aamulla on aina niin ihanaa – varsinkin jos on valoisa ja kirkas sellainen! :) Mutta harmi vain – koska olen iltavirkku – herään kunnolla usein vasta siihen, että minut tullaan herättämään ties kuinka monetta kertaa joskus kymmenen aikaan… Se nyt ei ole pahimmasta päästä, sillä joskus olen herännyt yli kahdeltatoista. :) Pitäisi alkaa menemään aikaisemmin nukkumaan. Olen siis yrittänyt muunnella omaa kesälomarytmiä, ja nykyään menen joskus yhdeltätoista tai puoli kahdeltatoista nukkumaan. Ennen menin myöhemmin, mutta eihän tässä enää kauaa kesälomaa jäljellä olekaan, joten ihan hyvä palautaa rytmiä.




7. Harrastin ennen jalkapalloa


Lopetin sen kuitenkin maaliskuun alussa. Tuntui, että se on liian tavoitteellista eikä oikein minun lajini. Sitä paitsi treenit olivat aina sunnuntaina, jolloin olisin halunnut levähtää. Noh, koulussa kuitenkin välitunneilla olen usein pelaamassa jalkapalloa, sillä ei se lopettaminen tarkoita, etten pitäisi siitä! Koulussa ei ole sen kummempia tavoitteita, jalkkiksessa, eikä säännöistä tarvi piitata (tarkoitan esim. paitsioita ja sellaista, aina ne perussäännöt ovat mukana), ihan hyvä koska olen aika pihalla kaikista jalkapallon säännöistä… :) 




8. Sävellän joskus omia biisejä


Olen siis säveltänyt itse biisejä, jotka syntyvät usein improvisoimalla, sitten syntyy jonkinlainen biisi/biisin alku. Osa onkin kuullut Kanakappaleen – kuusivuotiaana säveltävämäni kappaleen, jonka aiheen voit päätellä nimestä. Sanat ovat yksinkertaiset: “Kana töpsöttää, kana töpsöttää”, ja sitä hoetaan koko kappaleen ajan! :D Nyt vanhempana sitten olen alkanut kehitellä biisejä, joita joskus voisinkin äänitellä. Aluksi pitää opetella käyttämään äänitysohjelmaa… [nauru-hikipisaraemoji] Lisäksi minulla on sellainen yksi sointukierto, joka soi noin viisikymmentä kertaa päivässä meillä kotona. Soitan sitä usein harmoonilla, mutta sähköpianolla aina kun soitan sitä (vähintään kerran päivässä). 😀




9. Kuuntelen paljon erilaista musiikkia


Olen huomannut, että kuuntelen joskus 80-90-lukujen musiikkia, toisaalta paljon myös uudempaa. Esim. Battle Beastin (josta teidän ainakin Musiikkimajan perusteella olisi pitänyt jo vähän kuulla) ensimmäinen levy on julkaistu 2011, uusin taas tämän vuoden tammikuussa! Ja paljon tulee kuunneltua metallimusiikkia, toisaalta rokkia ja vähän… kaikenlaista. Okei, pakko sanoa että täällä meillä pakostakin kuulee paljon TODELLA erilaista musiikkia, sillä levyhyllyt ovat aika… isot, ja joka päivä joku levyistä saa paljastaa meille sisältönsä. Ja sisältö vaihtelee paljon, sen voin sanoa.




10. Minulla on kolme harrastusta


Show-tanssi, pianonsoitto + bändi ja Näppärit. Nyt aion kertoa näistä harrastuksista teille! :) Show-tanssi on siis tanssiharrastus, jossa olen käynyt kuusivuotiaasta asti. Meillä on joka viikko treenit, jolloin harjoittelemme joulu- tai kevätnäytökseen uutta koreografiaa, jonka sitten tulemme esittämään. Niin kuin koulussakin, show-tanssissa on syys- ja kevätlukukausi, joten syksyllä harjoittelemme joulua varten, keväällä… kevään loppua ja kesän alkua varten. 

  Ja käyn siis Keski-Pohjanmaan konservatoriolla pianotunneilla kevyen musiikin, eli harjoittelen soittamaan pianoa, kuten varmasti jo arvasittekin. Mutta samalla myös bändissä. Bändissä on aina joku porukka, joka siis muodostaa kyseisen bändin, ja yhdessä treenataan keikkoja varten joitain biisejä. Mielestäni tämä homma on todella kivaa. :D

  Ja Näppärit on kansanmusiikkiryhmä, joka kokoontuu aina keskiviikkoisin. Itse soitin siellä viulua, mutta nyt syksyllä vaihdan harmooniin, koska olen kosketinsoittaja. 🙏




11. Mulla on mielessä epämääräisiä värejä eri viikonpäiville ja numeroille ja sanoille


Ja nyt saattekin kuulla joka viikonpäivän värit. :D Varoitus: melkein kaikki on joitain keltaisen sävyjä… 


Maanantai: oranssi/keltainen

Tiistai: lila

Keskiviikko: vaaleankeltainen 

Torstai: tumman oranssin ja ruskean sekoitus

Perjantai: keltainen

Lauantai: kellertävä 

Sunnuntai: vaaleansininen



12. Nauran vanhoille sanoille ja sanonnoille, kuten… 


…parahultainen, juuri parahiksi, perin merkillistä, eriskummallinen ja olkoon menneeksi ja kaikin mokomin… Kyllä, huumorintajuni on laaja. Ne ovat vain niin hauskoja! Vai mitä…? 😀






No niin, kiitos kun luit! 💚


Tapaamme sitten ehkäpä kommenteissa ja seuraavassa postauksessa! 😌


Kommentit

  1. Siis mitä?! Tosi moni kohta täsmää mun kaa. Luen enimmäkseen fantasiaa, sävellän joskus omia biisejä, musiikki on minullekkin tärkeää, kuuntelen monenlaista musiikkia, pidän arjesta enemmän kuin lomasta... Haluaisin kyllä harrastaa jotain bändiä se olisi siistiä :D Harrastan tällä hetkellä pianoa ja kitaraa. Tosi hyvä postaus oli👍🏻 Ja nuo värit oli kivoja xd

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vilja8.8.22

      Hauskaa että olet niin samanlainen! :D En olis uskonut että kukaan olis edes lähellekään, mutta näemmä sitten. :) Omien biisien säveltäminen on ihanaa, kiva että säkin teet sitä! Ja joo, bändissä on todella kivaa, ja välillä meillä on keikkojakin! Ja mahtavaa että tykkäsit postauksesta! <3

      Poista
  2. Luin jotkut faktat vain oikolukemalla, mutta nää oli hyviä👍! Samaistun moneen. Muuten tuohon värijuttuun sanoisin, että mul on kirjaimille ja numeroille, joskus myös nimille ja kaikelle maholliselle värit. Esim. A ja 4 = vihreitä😅

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vilja8.8.22

      Jep, mullakin on ihan kaikille värit, mutta nelonen on keltainen ja A pinkki... :D Ja hassua että säkin samaistut moneen, sillä mä en odottanut sitä. :) Ja kiva että tykkäsit! <3

      Poista
  3. Anonyymi8.8.22

    Juuri sinä se olet! Kivasti kerroit itsestäsi. "Väripaletti"🙂 hieno juttu 👍

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vilja8.8.22

      Kiitos paljon, kiva että tykkäät! :)

      Poista
  4. Kisu8.8.22

    Kiva postaus! Itse samaistun siinä että olen iltavirkku. Hienoa että harrastat jalkapalloa! Se on kivaa! Minä harrastan: juoksemista,hiitämistä, laskettelua, kirjoittamista&lukemista ja voimistelua😅! Ja muutenkin ihana postaus:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vilja8.8.22

      Kiva, kiitos! :) No niin, iltavirkkuja molemmat! :D Mä harrasTIN jalkapalloa, en enää, mutta kiitos silti, se on kivaa aina koulussa. :) Ja sullakin on kivat harrastukset, laskettelu on ainakin tosi mukavaa! Ja joo, kirjoittamista ja lukemista en laittanut tuonne, koska unohtui... Ja se nyt taitaa olla aika ilmiselvä!
      Ja arvatkaa kaikki mikä rikottiin? Kommenttiennätys! :D Tässä postauksessa on tähän mennessä eniten kommentteja, kiitos kaikille kommentoijille!

      Poista
  5. Olivia12.8.22

    Okei, meissä on selvästi todella paljon samaa! Yhteentoista tai kahteentoista en tosin voi oikein samaistua, mutta muihin ainakin jollain tasolla kyllä. Kerroit näistä mielenkiintoisella tavalla, tätä oli hauska lukea!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Hauska että ollaan samanlaisia! :D Juu, kohdat yksitoista kaksitoista ja ovat aika... Omaperäsiä, joten en ihmettele ettet niihin samaistu. :) Ja kiitos, ihana kuulla että oli hauska lukea! <3

      Poista
  6. Tämä oli tosi kiva postaus, ihana lukea välillä tällaisia ei-tarinoita, vaikka tarinatkin ihania ovat! :) Oli hauska idea laittaa aina tuo itse fakta erilaisella fontilla, ja sitten ne "höpötykset" faktasta normaalilla fontilla. Samaistuin ainakin neljänteen, viidenteen, kuudenteen ja seitsemänteen faktaan, mutta osittain myös joihinkin muihin. Ykkös- ja kakkosfaktoihin en samaistunut, koska 1. aloitin kirjoittamisen kauan ennen viime vuotta, kunnolla ehkä viisi vuotta sitten, ja 2. tarinablogeja ei ollut ennen omaa blogiani kuin yksi, enkä Tarinaplaneettaakaan ollut ennen omaa blogia lukenut 😂 No joo, joka tapauksessa tämä oli kiva postaus, vaikkei ehkä ihan suosikkejani 💙

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihanaa, kiitos, Anni! Joo, tuo fontti oli alunperin erilainen, mutta se muuttui tuollaiseksi. Se on omasta mielestäni kyllä hienompi noin. :) Ja hauskaa että täältä löytyy samaistujia, koska en oikeasti osannut arvata sitä! :D Joo, sulla onkin paljon vanhempi blogi kuin mulla, joten joo. :) Mutta kiva, kiitos paljon!

      Poista

Lähetä kommentti

Hei, kommentoi ihmeessä – se tekee aina hyvän mielen oli kommentti sitten positiivinen tai negatiivinen. Jeps, negatiivista palautetta saa myös tietysti antaa, mutta toivon, että se ilmaistaisiin sitten asiallisesti ;) Kommenttejahan on tosi monenlaisia; ei pelkästään positiivisia tai negatiivisia. Se voi olla ihan vaan joku yksi sana, tai sitten pitkä, paksun kirjan pituinen kommentti, jossa kerrotaan kaikki mahdollinen tekstistä. ;) Kaikki kelpaa, ja ainahan voi myös jättää kommentoimatta. :D

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Hei taas!!!

Sanat jotka muistan aina

Kaikki on hyvin